Kun Maailma pysähtyy

Olen perusterve äijä, kuvittelin.
Vaikka ainahan Hieman enemmän voi tietenkin liikkua, ajattelin.

Perjantai-iltana maailma oli hetken jos toisenkin slowmotion tilassa, RYtmIhÄiRiö!
Jäin tuota uutta rytmiä lamaantuneena tunnistelemaan ...seiska..kasi .. ysi ...............BuUuUZzZzzzZZzzzRrrrRrrRRpAmPuMtsIPuM.. Kymmenen vahvaa lyöntiä ihan ok mutta sitten ......BuUuUZzZzzzZZzzzRrrrRrrRRpAmPuMtsIPuM.. ?

Meinasi jäädä ikäänkuin jumiin, mutta löi sittenkin.... Jonkin sortin värinää? Sydän raukka hakkaa muutenkin niin ettei meinaa rinnassa pysyä.. ja sitten vielä tuntuu vetävän maihin jossain?

Hyvää perjantai-iltaa vaan. Tuli siinä juuri käyneeksi reippaalla, vajaan tunnin, kävely lenkillä, jonka jälkeen piti haukata iltapalaa, jotta voi sitten asettua lasten kanssa iltapuuhiin.

Toisin kävi.

Sydän alkoi soittamaan jotain breakbiittiä vai mitä lie ja Jorviin oli lähdettävä tarkastamaan mistä päin tuulee.

En ole koskaan saanut niin hyvää ja nopeata palvelua terveyskeskuspäivystyksessä. Sen että ehdin tiskillä sanoa että taitaa olla rytmihäiriöitä, niin seuraavalla hetkellä olinkin jo laputettu ja sen kymmenessä piuhassa kiinni koneen piirtäessä käppyröitä kuin yleisindeksin kuvaajaat maailman pörsseissä viimevuoden lopulla. Joskin silloin käppyrät taisivat olla enempi alaspäin meneviä, eikä ylöspäin nousevia jyrkkiä viivoja juurikaan nähty.

Summa summarum. Käppyrät näytti normaalilta, jollei suorastaan täydellisiltä, mutta silti olo oli kuin olisin juuri tullut sparraamasta Klitschkon veljeksiä.

Joten miestä laputettiin lisää ja laitettiin monitoriin, joka seuraili sydämen elämää, happisaturaatiota ja verenpainetta. Jälkimmäinen olikin sitten "hieman" koholla, joka olikin suurempi ongelma kuin pienet eteisvärinät. Verenpaineeni oli vaivaiset 2x normaalit 250/150 pulssin ollessa siinä maatessa vielä yli sadan... Olin pian samaa mieltä. Pieni rytmihäiriö lienee pieni murhe. Tohtori kävi tautatietoja utelemassa ja teki niistä johtopäätöksiään. ".. siis perusterve äijä..?" En voinut muuta kuin nyökkäillä myöntyisen merkiksi.

Sain pillerin. Toisen. Verikokeet. Taisi mennä 5 putkiloa.
Kohta saapui tohtorikin toistamiseen katsomaan tilannetta ja kertomaan labrojen tuloksia.

"joo ei siellä labroissa mitään näkynyt, kaikki näytti suorastaan hyvälle, ainoastaan hemoglobiini oli hieman koholla. 188. " minun oli pakko sanoa että ei se korkealla kuitenkaan ollut kun joskus se on kipaissut lukemissa 203. "ai se on siis laskussa", tohtori siihen lisäsi.. "sehän on tässä kohtaa vanin hyvä asia"

Tohtori siinä jatkoi näkemyksiensä esittämistä ja antoi samalla ymmärtää että kaikki lienee stressiperäistä ja että nyt olis kaikkienaikojensaumat lopettaa tupakointi.
Uskalsin tässäkin asiassa olla samaa mieltä.

Siinä jäin sitten makailemaan monitorin seuratessa paineitani vartin välein. Edessä olisi Todella levollinen yö kuunellessa sairaalan hulinaa ja odotellessa pikkutunteja jolloin verikokeista otetaan kontrollit.

Ja olihan se yö varsinainen elämys.

Ilta oli taatusti kaikenkaikkiaan sairaalassa ja polilla rauhallinen, mutta ssilti se taas muistutti minua siitä miksen käy terveyskeksuksen päivystyksessä juuri koskaan. Perheemme on asioinut lähesyksinomaan yksityisellä lääkäriasemalla viimeiset vuodet. Ihan käytännön vaivattomuuden vuoksi.

Sain piikin pakaraan. Laskee kuulemma paineita.

Olen ollut jo vuosia sitä mieltä että sairaanhoitajien palkat ovat työssä vaadittavaan nähden suorastaan loukkaavat. En ihmettele lainkaan perussairaanhoidon hoitajien jaksamattomuutta työssään saati sitä että monet alkavat katsella uusia haasteita jossain toisaalla. Esimerkkinä vaikka leikkaussaleissa työskentelevät erikoissairaanhoitajat eivät taida olla koskaan kokeneet sitä perussairaanhoidon "paskaa" mitä esim noissa päivystyksissä tulee vastaan. Itselläni ei ainakaan maltti riittäisi..

Potilaita on muutamia, yhdellä tosita vikaa toisella toista ja perjantain ollessa kyseessä sieltä luonnollisesti löytyy joku nuorimies joka on tuotu päivykstykseen tiedottomassa tilassa ja henkilötö hänet yrittää luonnollisesti herättää kyselläkseen "katuapteekin itsehoito-osastolta"
nautittujen lääkeaineiden tai muiden kemiallisten yhdisteiden käyttöä ja sisältöä.
Asiassa hyvä puoli on tietenkin se että nautitut kemikaalit saadaan selville ja nuorimies saa asianmukaista hoitoa, mutta se heräämisestä aiheutunut into käyttää suullista ilmaisua oli jotain sellaista että allekirjoittaneen teki mieli käydä tuudittamassa nuorukainen takaisin siihen uneen mistä oli tovi sitten herännyt. Ja saattoipa sama ajatus käydä mielessä henkilökunnallakin. Harmi kun noissa päivystyksen tiloissa ei taida olla tallentavaakamerajärjestelmää. Tällaisille tapauksille olisi varmaankin hyvä antaa kotiutuksen yhteydessä matkamuisto mukaan, jotta voi ihan itse katsoa miten kivaa se sekakäyttö oli ja vanhemmatkin näkisi miten "eihän se meidän poika" taas käyttäytyi.

Mm. edellämainitusta johtuen meinasin muutamaan otteeseen pyytää kuulosuojaimia ja silmälappuja että voisin olla autuaan tietämätön ympärilläni vallitsevasta maailmasta.


Silti on hyvä että valtio ja kunta kohtelee kansalaisiaan samanarvoisina jo siitä sairaalan luukulta lähtien, mutta kyllä se on raskasta seurata mitä ovesta sisään tulee. Saati hoitaa ne kaikki tapaukset pyyteettömästi. Eipä olisi minusta siihenkään. Sääli kun on sairautta ja minä en sitä tautia ole koskaan sairastanut. Jos peruskansalainen on pulassa tai hädässä, teen mielelläni kaikkeni mitä vaan voin auttaakseni tai saattaakseni ammattilaisten hoitoon, mutta osasto laitapuoli saa elää niinkuin petaa. Luonnonvalinta lienee se oikea termi.


Kaikesta huolimatta pitkä yö kääntyi aamuun ja erinomaista hoitoa saaneena sain kehoituksen siirtyä kohti kotia lääkemääräyksen kera. Vaikka lääkäri kehui minun olevan hyvässä peruskunnossa, niin silti minulla ei ole perjantain jälkeen ollut juurikaan voittajafiilistä.

Vaan kelläpä sitä on ollutkaan käydessään rajalla tai sen takana?